Historiallinen matka takaisin Normandiaan

 

Pidät kädessäsi kuvausta Suomeen sodan jälkeen hankittujen amerikkalaisten "pienten hinaajien" vaiheista Suomessa, ja kertomusta yhdellä näistä hinaajista tehdystä pitkästä merimatkasta.

Tähän kirjaan johtanut prosessi alkoi tarpeesta kirjoittaa dokumentti oululaisella hinaaja-alus M/S Alpolla tehdystä matkasta Oulun Toppilasta Normandian Caeniin kesällä 2004. Lähtökohdan määritelmä kattaa sen, että ajatuksia matkakertomuksesta esitettiin eri muodoissa matka-ajatuksen kehkeytyessä.

Oli selvää, että matkakuvauksen ohella on kerrottava myös taustaa sille, miksi kunnostaa 1940-luvulla rakennettu hinaaja ja vieläpä purjehtia sillä Suomesta Ranskaan. Syventyminen alustyypin vaiheisiin ja Suomeen päätyneiden yksilöiden karkeasti kolmiosaiseen historiaan johti tietynlaisen kertomisvelvollisuuden syntyyn. Se konkretisoituu selkeimmin miinanraivausvaiheen tarkastelussa.

Minun ja lisäkseni raivaajaveteraanien haastatteluun osallistuneen Vesa Nummelan eteen avautui näkymä, joka velvoitti. Saimme haastatteluiden ja arkistomateriaalin kautta kurkistaa sodanjälkeisen murrosvaiheen vähän tunnettuun osaan – sodan jälkien siivoamiseen Suomenlahden tiheästi miinoitetuilta vesiltä. Raivaajien kokema ei ollut Normandian tapahtumien kaltaista etäisempää historiaa eikä myöhempien laivapäiväkirjojen tiiviitä merkintöjä, sen sijaan tapaamamme ja puhelimitse haastattelemamme veteraanit avasivat meille muistojaan auliisti ja elävästi. Niinpä tämä teos on osaltaan pieni kunnianosoitus näille veteraaneille, joiden työtä ei yleisesti tunneta likikään yhtä hyvin kuin talvi- ja jatkosodan vaiheita.

Merenrantakaupunkiin kuuluu satama ja satamaan kuuluu hinaaja. Niinpä ei ole pienintäkään vaikeutta perustella sitä, että kerromme Alpon vaiheet Oulun kaupungin palveluksessa ja sivuamme hieman myös sen edeltäjiä ja seuraajia. Sen sijaan sisaralusten erittely yhtä perusteellisesti oli hankkeen resursseilla mahdoton ja olisi myös hajottanut kokonaisuutta liiaksi.

Hinaaja Alpon Normandian-matka on kirjahankkeen lähtökohtana kovin velvoittava sekin. Vähä vähältä unelma matkasta kehkeytyi ja sai konkreettista muotoa. Samalla saattoi todeta olevansa keskellä paitsi kuumeista kunnostus- ja varustelupuuhaa, myös keskellä monenlaisten intohimojen ja kohelluksen kurimusta. Viimeiset edellytykset matkaan lähdölle luotiin edellisen yön ja aamun kuluessa. Se, että kaupungin päänsärystä ja potentiaalisesta naulatehtaan materiaalista oli lähtöpäivään mennessä tullut vaativaan matkaan kykenevä alus on pieni ihme. Se taas on osittain suunnittelua ja osittain historian iloittelua, että Normandiaan lähtö osui samaan päivään ja parin tunnin tarkkuudella samaan hetkeen kuin Alpon saapuminen Oulun satamahinaajaksi vuonna 1952.

Jotkut olisivat ehkä kertoneet ja painottaneet nämä vaiheet toisin. Historiankirjoitukseen kuuluu tulkinta yhdistettynä rehellisyyden tavoitteeseen. Harrastajan tämä tekee nöyräksi. Toivoakseni tulos on luettava, uuttakin tietoa tarjoava sekä ajatuksia herättävä.

 

 

Tule mukaan Alpon matkaan !

 

 

Oulussa 12.5.2005

 

Juha Kämäräinen

 

 

ALPO-kirjan esite

 

 


© Copyright Timo Iik   2012
http://www.toppilanpukseeri.fi 18.02.2012 18.02.2012 19:46:24